Rhitu Saugat toimii osana YK:n mikroyrittäjäohjelmaa, jonka tarkoituksena on turvata kestävä elinkeino syrjäisten vuoristokylien käsityöläisille. Rhitu Saugat ostaa ekologiset ja kestävät materiaalit suoraan kylistä. Kylissä hamppu ja nokkonen kerätään, prosessoidaan ja kudotaan kestäviksi kankaiksi. Laukuiksi, repuiksi, rahapusseiksi ne ommellaan Pokharassa, Rhitu Saugatin omistajapariskunnan kodin yhteyteen rakennetussa pienessä tehtaassa. Tehtaassa työskentelee tällä hetkellä seitsemän henkilöä.
Perjantaina vierailimme Rhitu Saugatin omistajien Suntin ja Budhin kotona toistamiseen tämän matkan aikana. Ensimmäinen kerta meni kuulumisia päivittäessä, tutustuessa uusiin tuotteisiin ja uusien mallien kehittelyssä. Tällä kerralla saimme mukaamme uusia aarteita ja pääsimme kuulemaan kokonaisuudessaan kuinka Rhitu Saugat syntyi.
Rhitu Saugatin Sunti (35v.) ja Buddhi (41v.) ovat kotoisin syrjäiseltä vuoristoalueelta. He menivät naimisiin 13 vuotta sitten. Buddhin työskenteli organisaatiossa jonka tavoitteena oli lisätä sähkön saatavuutta syrjäisiin kyliin ja hänen unelmansa oli saada sähköä kaikille. Työ sähkönjakelun parantamiseksi ei kuitenkaan elättänyt perhettä ja kuten monet muut saman seudun asukkaat, Sunti ja Buddhi ryhtyivät miettimään tyttärensä, Rhitun, syntymän jälkeen kuinka hankkia perheelleen kestävä elinkeino.
Pariskunta valmistautui hakemaan siirtotyöläisiksi Persianlahden maihin tai Malesiaan, kuten suurin osa heidän tilanteessaan olevista perheistä teki. Samaan aikaan YK:n mikroyrittäjäohjelmassa työskennellyt mies, joka oli kotoisin samalta kylältä kuin Buddhi, oli kiinnittänyt huomiota Buddhin omistautuneisuuteen ja innostukseen sähkönjakelutyön parissa. Mies otti Buddhiin yhteyttä ja tarjosi mahdollisuutta työskennellä mikroyrittäjähankkeen parissa.
Pian Sunti ja Buddhi perustivat ensimmäisen kauppansa syrjäseen kaupunkiin. Heidän pikkuputiikissaan oli myynnissä vuoristokylien käsityöläisten perinteisiä laukkuja ja huiveja. Tuotteiden laatu oli surkea. Kaupungissa ei ollut turisteja ja paikalliset tutut ja vieraat nauroivat päin naamaa kaupan ohi kävellessään. Kukaan paikallinen ei ollut valmis ostamaan näitä tuotteita. Ensimmäisenä vuonna Buddhi ja Sunti menettivät paljon (laina)rahaa ja päättivät, että jotain on tehtävä.
Kauppa muutti Pokharaan ja sen myötä kulut kasvoivat, mutta myynti ei parantunut. Kauppa oli edelleen kaukana turistialueelta eikä parinkunnalla ollut kokemusta yritystoiminnan pyörittämisestä. Esimerkiksi hinnoittelu oli täysin pielessä ja tuotteiden laatu ei vastannut nykypäivän standardeja. Vähäisessä myynnissään he saivat tuotteesta ostohinnan jälkeen alle 15% jonka olisi pitänyt kattaa kallistunut vuokra ja muut menot. Velkaa kertyi lisää.
Sunti kävi tuotteiden kanssa Kathmandussa käsityömessuilla. Kymmenen päivän aikana hän ei myynyt yhtään tuotetta. Messujen loppuessa hänellä ei ollut varaa maksaa hotellia eikä bussilippua takaisin kotiin. Sunti suuntasi mikroyrittäjäohjelman toimistolle itkien. Hän sanoi, että hän ei halua enää jatkaa toimintaa. Kuulin hänen suustaan myös taianomaisen lauseen: ” Ennen (kun asuimme kylällä) meillä ei ollut mitään, ei myöskään huolia ja murheita.” Mikroyrittäjäohjelman väki antoi Suntille 5000 rupiaa (noin 50€), jolla hän sai hotellin maksettua ja pääsi takaisin Pokharaan. Lisäksi he tekivät isomman tilauksen tuotteista, joiden materiaalien hankintaan Sunti ja Buddhi saivat lainaa vanhalta tutulta isoa korkoa vastaan.
Sunti sanoo heidän olleen onnekkaita. Ulkopuolisen näkökulmasta he ovat olleet äärimmäisen rohkeita, sinnikkäitä, loistavia verkostoitumaan ja tehneet asiat aidosti sydämestä. Kathmandu kokemuksen jälkeen Sunti ja Buddhi kiersivät joka ikinen päivä Pokharan turistialueella, Lake sidellä, kyselemässä vapaita tiloja. Kukaan ei uskonut heidän toimintaansa eikä ollut valmis vuokraamaan tiloja. He olisivat olleet valmiita myymään vaikka ulkona siirrettävällä pöydällä, mutta edes siihen ei löytynyt sopivaa paikkaa. Lopulta tutun sosiaalityöntekijän kautta he saivat juuri valmistetusta kaupasta tilan.
Turistialueella eteen tuli uusia haasteita. Sunti ei osannut englantia eikä hänellä ollut mitään tietoa kuinka suunnitella uusia ja kiinnostavia tuotteita tai somistella kauppa. Pariskunta maalasi kaupan seinät sateenkaaren väreillä ja ripustivat nokkosista kudotut huivit ympäri kauppaa. Muut alueen kauppiaat nauroivat heille. Sunti ilmoitti asiakkaille hinnan laskukoneen näytöltä ja kertoi tuotteista naapurikauppiaan kääntämänä. Jostain alkoi ilmaantua asiakkaita. Syy tähän löytynee seuravasta tarinasta: Buddhi alkoi kirjailla kuvioita t-paitoihin. Aluksi kuviot olivat surkeita ja pariskunta ei ollut löytänyt tukkukauppaa josta ostaa paidat, joten hinta nousi korkeaksi. Kiinalainen turisti tuli kaupalle ja sanoi, että teidän paidat ovat niin kalliita ja huonosti kirjailtuja, mutta haluan ostaa silti teiltä, koska olette te. Aidosti mukana siinä mitä teette.
Eräänä päivänä iranilainen turisti tuli kaupalle. Iranilainen oli opiskellut Intiassa ja näin hän ja Sunti löysivät hindistä yhteisen kielen. Hän alkoi vierailemaan kaupalla päivittäin ja opetti Suntille bisnestaitoja ja englantia. Pian tämän jälkeen mikroyrittäjäohjelma antoi yrittäjille koulutusta suomalaisen asiantuntijan ja kahden suunittelijan voimin. Koulutuksessa opeteltiin laadukkaiden tuotteiden valmistusta ja kuinka suunnitella nykyaikaisia ja toimivia designeja. Vaikka koulutusta oli vain muutamia kertoja, Buddhi sai nopeasti kiinni mistä oli kyse ja näin Rhitu Saugatin menestystarina alkoi.
Pian Rhitu Saugatin kaupassa oli tuotteita joita ei myynyt kukaan muu. Tuotteissa käytettiin laadukkaita vetoketjuja, niissä oli keksilijäitä taskuja ja pieniä yksityiskohtia. Lisää asiakkaita virtasi sisään ja uusia ideioita syntyi. Vuosien saatossa nämä ideat ovat kehittyneet todella laadukkaiksi ja persoonallisiksi tuotteiksi, jotka mahdollistavat kestävän elinkeinon lukuisille perheille, pitävät ikiaikaisia käsityötaitoja yllä ja lisäävät ekologisten ja kestävien luonnonmateriaalien käyttöä.
