Palasimme kylälle lähes viikko sitten. Samoihin aikoihin talvi muuttui kesäksi yhdessä yössä. Päivisin on todella kuuma ja parina viime päivänä myös aamut ja illat ovat olleet Suomen kesäöiden lämpötiloissa.
Nepalissa on paljon juhlia ja niitä tottavie osataan myös juhlia! Tällä kertaa kyseessä oli Mithu didin naapurin, Suban, 15-vuotiaan pojan aikuistumisriitistä, joka pitää tehdä ennen kuin poika voi mennä naimisiin. Juhla valmistuneineen kesti noin viisi päivää.
Juhlapäivää edeltävänä päivänä, maanantaina, puolet kyläläisistä olivat tavalla tai toisella mukana valmisteluissa. Naiset nuijivat edellispäivänä keittämänsä ja kuivaamansa riisin jauhoiksi ja miehet kantoivat tuoleja juhlapaikalle sekä pystyttivät pressuista katoksia.
Tiistaina alkoi todellinen tohina. Ensimmäiseksi paikalle raahattiin todella iso kaiutin. Sen jälkeen musiikki soi putkeen seuraavat kaksi vuorokautta. Täysillä. Viisi naista keitti öljyssä rinkelinmuotoisia roteja pienille nuotioille asetetuissa padoisssa. Pihassa pyöri monta kymmentä ihmistä ja kaikilla oli omat tehtävänsä: pilkottiin vihanneksia ja hedelmiä, valmistettiin daalia ja lihaa, rakennettiin alttaria illan seremonioita varten ja punottiin köynnöksiä kukista. Itse pääsin osallistumaan viimeksi mainittuun tehtävään ja se oli meditatiivista ryhmätyötä lähitalon kymmenen vuotiaan neidon kanssa. Minä punotin kukan naruun ja tyttö ohjasi sen narun toiseen päähän.
Neljän maissa kylälle oli saapunut noin sata vierasta ja osa oli jo aikamoisessa tuuterissa. Mithu didin kaupassa kävi kuhina ja koko hänen 20 pullon kaljavarastonsa hupeni hetkessä.
Illalla oli useamman tunnin kestävä puja eli seremonia jossa rukoiltiin ja lausuttiin mantroja. Pihan keskelle tehty alttarialue täyttyi suitsukkeista, ruuasta, hedelmistä ja kukista. Osa lähisukulaisista paastosi koko päivän seremonian loppuun saakka. Seremonia loppui kymmenen aikaan illalla ja sen jälkeen alkoi tanssi, soitto ja laulu, joka jatkui läpi yön (nimimerkillä naapuritalossa ei tullut uni kovin helposti silmään).
Keskiviikkoaamuna viideltä Suba perheineen lähti parin kilometrin päässä sijaitsevalle joelle peseytymään ja viemään edellispäivän seremonioissa käytetyn (pääasiassa bambusta ja kukkaköynnöksistä valmistetun) alttarin joelle. Mithu didi lähti lähimpään kaupunkiin tekemään täydennysostoksia kaupalleen.
Seuraavat tapahtumat eivät täysin auenneet minulle yrityksestä huolimatta: Poika ja juhlaväki siirtyivät viereiseen kylään, jonka yhdessä talossa oli paljon puhveleita. Siellä annettiin osalle porukoista tika (siunaus) otsalle. Sen jälkeen marssimme takaisin alkuperäiselle juhlapaikalle rumpujen ja laulun säestämänä. Poika kuljetettiin setänsä reppuselässä. Tämän jälkeen oli virallisen tikan vuoro. Eli poika ja kaksi nuorta sukulaistyttöä istuuntuivat matolle talon edustalle ja jokainen kävi vuorollaan antamassa heille tikan eli pistämässä punaista riisimössöä heidän otsalleen. Lisäksi jokainen kävijä antoi itse parhaaksi katsomansa summan rahaa tytöille käteen ja pojalle hänen nepalitopinsa (hattu) alle. Vieressä istui kirjuri joka merkkasi ylös tikan antajan nimen ja maksetun summan. Tämä on ymmärrettävää, sillä suvut ovat suuria ja kaikki on kutsuttava, vierasluku saattaa helposti nousta useaan sataan ja tämän kokoisten juhlien järjestäminen on perheille todellinen investointi. Esimerkiksi tämä kyseinen perhe investoi juhliin 750€. Monet joutuvat tekemään sen lainarahalla ja jokainen toivoo, että tikan yhteydessä annetut rahat riittävät kattamaan kulut.
Viimeistenkin seremonioiden oltua ohi juhlakansa keskittyi jälleen tanssiin, soittoon, lauluun, syömiseen ja yhdessäoloon. Illan hämärtyessä useat olivat jo lähteneet takaisin kotikylillensä (majapaikkojen puuttuessa) tai siirtyneet lähisukulaistensa koteihin.
Eilen torstaina lähtöä suunnitelleiden matka päättyi lyhyeen, sillä jälleen kerran oli banda eli lakko joka koski tällä kertaa ajoneuvoja. Nepalissa lakot ovat (liian) yleisiä ja tekevät elämästä arvaamatonta..
