Silmät itkusta sumeina sanoimme heipat perheelle kylällä ja suuntasimme oksennukselta haisevassa mikrobussissa kohti Kathmandua. Auton ilmastointi ei luonnollisesti toiminut. Tekemistä riitti viimeisiksi päiviksi ja paljon jäi tekemättäkin. Kuten usein ennenkin viimeisellä viikolla olimme ajatuksissamme jo puoliksi Suomessa. Mieli valmistautui lähtemään Pohjolan kevääseen. Kathmandu kuitenkin yllätti ja ehdimme viimeisinä päivinä myös solmia uusia upeita tuttavuuksia.
Vielä lähtöpäivänäkin kävimme monien valmistajiemme luona tekemässä uusia tilauksia. Innostuimme ehkä hieman liikaa ja uusia tuotteita on tulossa lähiviikkoina niin paljon, että taidamme tarvita rekan, jotta saamme ne kuljetettua rahtiterminaalilta kotiin..
Yksi mieleenpainuvimmista vierailuista suuntautui Pashmina tuotteidemme valmistajan tehtaalle. Vierailu osui pikuneidin päikkäriaikaan, joten sinne lähdin vain minä. Matkasimme Kathmandun laaksossa sijaitsevalle tehtaalle yrityksen omistajan Maheshin skootterilla. Iltapäiväruuhkassa ilma oli pölystä ja pakokaasusta harmaana. Bussien, rekkojen, moottoripyörien, polkupyörien ja uhkarohkeasti tietä ylittävien ihmisten välissä skootterilla puikkelehtiessa olin todella onnellinen ettei tarvitse itse toimia kuljettajana…
Standard pashminan tehtaalla valmistetaan huiveja ja peittoja kangaspuilla. Oli mieletöntä nähdä kuinka monta eri vaihetta huivin valmistus vaatii. Lanka kehrätään pieniin puoliin naisten toimesta. Kangaspuilla työskentelevät pääsääntöisesti miehet. Työntekijät ovat lähtöisin kylistä Kathmandun ulkopuolelta ja jokaisella perheellä on oma majoitustila/huone tehtaan yhteydessä. Festivaaliaikoina ja tarpeen vaatiessa työntekijät lähtevät lomalle kotikylälleen. Tästä syystä työntekijöiden määrä vaihtelee, sillä lähes aina joku on ”kylällä”. Vierailun jälkeen opin myös, ettei kannata ostaa paikalliselta marketilta kameraan halvinta mahdollista kiinalaista muistikorttia.. Seuravana aamuna kaikki useat kymmenet vierailun aikana ottamani kuvat olivat kadonneet.
Viimeisinä aamuina pikkuneiti oppi vaatimaan kaakaota aamujuomaksi (”isi ja äitikin juo kuumaa kahvia!”) ja tanssi hotellin ala-aulassa dramaattisia nepalitansseja ystävänsä Kishworin kanssa. Todella vakuuttavasti vajaa neljävuotias osaa imitoida kädet puuskassa musiikkivideon naisia jotka loukkaantuvat miehelle.. Iltaisin tanssiesitykset jatkuivat Northfield ravintolan lavalla, jossa sukulaisemme Gandharbat soittavat nepalilaisia kansansävelmiä. Pikkuneidin tanssiesitykset herättävät paljon huomiota ja voi sitä riemun määrää kun tajusimme eräiden esitystä kuvaamaan tulleiden naisten olevan Suomesta. Suomalaisia oli iso ryhmä ja he olivat tulleet auttamaan Everestin kupeessa sijaitsevan Sherpa kylän jälleenrakennuksessa kymmeneksi päiväksi.
Lähtöpäivää edeltävään päivään osui Holi – värien festivaali. Aiemmista vuosista viisastuneena suuntasimme aamuvarhaisella pois Thamelin turistialueelta laitakaupungin kylämaisempiin tunnelmiin. Thamelissa meno yltyy ajoittain todella rajuksi, kun ihmiset heittävät saavikaupalla värjättyä (ja jääkylmää vettä) viisikerroksisien talojen katolta alhaalla kulkevien jalankulkijoiden ja ajoneuvojen päälle. Laitakaupungin juhlinnat sujuivat rauhallisemmin. Ensi alkuun kävimme lasten kanssa ostamassa vesipyssyt läheisestä kaupasta. Väriä saimme päällemme hillitysti. Minun naamani loisti otsasta ja poskista vihreänä, keltaisena ja punaisena. Vesisisota lasten kanssa oli hauskaa. Allekirjoittanut joutui tosin välillä lukittautumaan sukulaistemme kotiin myös laitakaupungilla, sillä olin kylän aikuisten ykköskohde. Illalla Thamelin katukuva oli täynnä hymyileviä, yltäpäältä värjättyjä ja läpimärkiä kulkijoita.
Lähtiessämme Suomesta pakkasimme matkalaukut täyteen pikkuneidin pieneksi jääviä vaatteita (varmaan 50kg) joita sitten jaoimme kylälle ja Kathmanduun. Osa meni neitiä paljon vanhemmille lapsille ja kaikki varmasti kovaan käyttöön. Nepalissa ei olla niin tarkkoja hihojen ja lahkeiden pituuksista.. Jotenkin kummasti laukut olivat tästä huolimatta jälleen täynnä lähtöaamuna.
Paluumatka meni niin hyvin kuin kahden välilaskun 27 tuntia kestävä matka vajaan neljävuotiaan kanssa voi mennä. Viimeisellä lennolla Munichista Helsinkiin allekirjoittanut jutteli lentoemännälle ja kaatoi siinä samalla kahvimaidot vesilasiin. Ensi kerralla koitamme säästää yhden välilaskun lentoihin…
Viides päivä Suomessa ja alamme päästä kiinni tähän aikaan. Onneksi Nepalissa on talviaikaan neljä tuntia edellä, joten klo 02.30 (Nepalisa 6.15) herääminen viime lauantaina ennen Tammisaaren markkinoille lähtöä antoi vain runsaasti aikaa valmistautua kauden ensimmäiseen myyntitapahtumaan. Seuraavien viikkoina seikkailemme ainakin Turussa, Tampereella, Leppävaarassa, Helsigindgissä, Lahdessa ja Heinolassa. Tapaamisiin siis! 🙂
