Kathmandu, toinen kotikaupunkimme. Kathmandua voi vihata tai rakastaa ja välillä molempia samanaikaisesti. Joka paikassa pilvinä leijaileva pöly, joka saa miettimään kuinka paljon mustaa räkää ihmislapsi voi ylipäätään niistää. Ihmisvilinän keskellä kapeilla kaduilla toisiaan ohittelevat moottoripyörät ja autot. Kerjäläinen istumassa kadunkulman paahtavassa auringonpaisteessa, repaleisissa ja mustiksi värjääntyneissä vaatteissa. Kalliita kahviloita, joissa eivät asioi turistit, vaan Nepalin eliitti – rikkaat, jotka omistavat puolet kaupungista ja joiden elämästä valtaosa nepalilaisista ei voi edes haaveilla. Olen monesti miettinyt miksi rakastan niin paljon Kathmandua: likaista, pölyistä ja kaaosmaista suurkaupunkia?
KAIKELLA ON PAIKKANSA Vaikka kaikki ympäröivä on näennäisessä kaaoksessa, on kaikelle oma paikkansa ja jos ei ole se järjestyy. Moottoripyörille ei ole näennäisesti mitään parkkipaikkoja ja pysäköinti on kaikkialla kiellettyä, silti kaikki vähänkin paremmin toimeentulevat liikkuvat kaksipyöräisillä. Pyykkien kuivaukselle löytyy harvemmin naruja, mutta kaikki kaiteet ja kivet käytetään hyödyksi. Kukaan ei koskaan ihan tiedä milloin mikäkin juhlapyhä on, mutta kun se hetki joskus koittaa kaikilla on kauppojen suljettuakin riittävästi ruokaa ja juomaa ja ennen kaikkea iloa jaettavanaan. Vuokra-asuntoja ei etsitä internetistä, mutta päivän toivomaansa aluetta kierrettyään ja vastaantulijoilta vapaita asuntoja kysyttyään, voi olla varma löytäneensä uuden kodin.
LIIKENNE Vilkasliikenteistä katua ylittäessä tekee monesti laittaa silmät kiinni (en kuitenkaan suosittele tätä metodia). Nepalissa monet ajavat ilman asianmukaista ajolupaa ja liikennevaloja ei ole tai jos on, ne eivät toimi. Erityisesti moottoripyörät ohittelevat mitä pienimmistä väleistä ja ruuhkat ovat yleisiä. Pahimmissa paikoissa liikennettä ohjaa poliisi. Pikkuapuri on oppinut työntämään kätensä sivulle autoja kohti tietä ylittäessä ja kävelemään itsevarmasti haluamaansa suuntaan. Äitinsä on astetta varovaisempi. Toissapäivänä sydäntä lämmitti näky, jossa nuori liikennepoliisi pysäytti liikenteen taluttaakseen vanhan Hajur aaman (isoäidin) risteyksen yli. Pysähdyksissä olevat autot ja moottoripyörät tööttäilivät, mutta isoäiti käveli ylväästi kumarasta huolimatta tien yli nuoren poliisimiehen käsikynkässä.
LAPSET JA YHTEISÖLLISYYS Lapset huomioidaan myös suurkaupungin vilinässä. Monesti sydämeni pamppailee, kun näen taaperoita leikkimässä tien vieressä. Lähettyvillä on kuitenkin aina joku aikuinen kuka katsoo lasten perään, oli se sitten lähikaupan täti tai lähistöllä vesipullokuormaa työntävä setä. Lapsille puhutaan jotain ja hymyillään vaikka heitä ei tunnettaisikaan.
ELÄMÄ KATTOTERASSEILLA Kävellessä suu ja nenä täyttyy mustasta pölystä. Osa käyttää hengityssuojaimia. Auringonsäteet eivät löydä kaduille, sillä maa on Kathmandusta niin kallista (tällä hetkellä jo kalliimpaa kuin Suomessa), että lisää tilaa rakennetaan kohti taivasta eikä aurinko pääse korkeiden rakennusten läpi. Suuri osa väestä viettääkin päivät Kathmandun katoilla, joissa tuntuu olevan talvikuukausinakin kesä. Kattoterasseilla pestään pyykit, kokataan ruoka ja istutaan yksin tai perheen kanssa. Ja nepalilaiset osaa istua tekemättä mitään. Tätä kullanarvoista taitoa yritän opetella itse, mutta se on vallan vaikeaa!
VUORET JA LUONTO Vaikka Kathmandu on täynnä pölyä, löytyy muutamien kilometrien päästä laakson laitamilta toinen toistaan upeampia paikkoja, täynnä eläimiä ja muita luonnon ihmeitä (näkymistä puhumattakaan..). Useimpina päivinä laaksoa ympäröi sumu, mutta niinä onnen hetkinä kun vuoret raottavat sumuhuppuaan, ympäröi Kathmandun laaksoa mitä ihmeellisimmät lumihuiput. Näinä kirkkauden päivinä sitä miettii, miten täynnä ihmeitä maailmankaikkeus onkaan. <3
KAUPAT JA KATUMYYJÄT Pikkukaupat ovat yleensä erikoistuneet johonkin tiettyyn myyntiartikkeliin ja riippuu alueittain mistä löytää mitäkin. Asanista löytyy mm. katu josta saa paljon mausteita ja toinen josta löytää hienoimmat vaatekankaat ja parhaat ompelijat. Kangasostoksilla saa todella hyvää palvelua ja myyjä ei (useimmiten) menetä hermojaan avattuaan kahdettakymmenettäkään kangaspakkaa valikoivalle asiakkaalle. Kadulla, sairaalan kulmalla muutama kauppias myy kangaspalan päältä pumpulipuikkoja, hammastikkuja, kynsisaksia ja täikampoja. Toisen kauppiaan korista löytyy puisia selänraaputtimia (teki mieli ostaa yksi, ihan vaan uniikin liikeidean vuoksi – uniikit ideat eivät ole Nepalissa yleisiä). Myös apteekit sijoittuvat sairaaloiden lähistölle, sillä tavallisessa nepalilaisessa sairaalassa lääkkeet eivät tule sairaalan puolesta vaan potilaan omaiset hankkivat lääkkeet apteekista lääkärin ohjeen mukaan.
YSTÄVÄT Tällä viikolla emme ole tainneet maksaneet monestakaan ateriasta tai teekupposesta. Vaikka monet ystävistämme ovat köyhiä, on heille kunnia-asia saada meidät vieraakseen ja tarjota ruokaa. Ja joka kulmalla joku on ostamassa pikkuapurille tikkaria (eivätkä he ihan ymmärrä miksi äiti yrittää toppuutella). Pikkuapuri pääsee usein syliin ja lähikaupan tytöt meikkaavat hänet toiveidensa mukaan heti kun äidin silmä välttää. Tyttökavereiden kanssa juttelemme samoista iloista ja suruista kuin Suomessakin.
ILLAT JA AAMUT Pimeän tultua kaupungin kadut hiljenevät nopeasti. Elämä siirtyy koteihin ja pikkuravintoihin, jossa perheet ja ystävät kokoontuvat syömään yhdessä. Ilta yhdeksältä alkaa olla jo aivan hiljaista. Yöllä kuuluu satunnaisia koiran haukahduksia. Heti auringon noustua, noin kuuden seitsemän aikaa, kaupunki alkaa herätä eloon. Hindujen aamurituaaleihin kuuluva kellojen kilinä puskee läpi unen ja ikkunasta näkee viereisen autokoulun ajotuntien alkaneen. Käytävästä kuuluu Didin (isosiskon) luudan kahina. Hengitys höyryää, sillä näin kylmällä kaudella yölämpötilat lähentelevät nollaa. Puen villasukat jalkaan ja menen keittämään aamuteen. Uusi päivä tässä rakastamassamme kaupungissa voi alkaa.
