Karvaiset häiriköt ja lomakuvioita | Mithu

Karvaiset häiriköt ja lomakuvioita



Yleensä Nepalin öitä häiriköivät tappelevat kulkukoirat. Nyt täytyy pitää ovia päivälläkin kiinni jottei kukaan kolmesta kotitaloomme pesänsä tehneestä kulkukissasta tule varastamaan ruokaa. Jos parvekkeen ovi ei avaudu niin kymmmenen minuutin päässä ollaan talon toisella puolella pääovea raapimassa. 

Niin paljon kuin eläimet elämäämme iloa tuovatkin, Nepalissa on pakko olla hitusen varoivainen, etenkin kun perheessä on pieniä lapsia.  Rabies on todellinen ongelma. Kaksi vuotta sitten pikkuapuri joutui paikallisen (kansainvälisesti arvostetun) klinikan toimesta ottamaan rabies kuurin tultuaan naapurin koiranpennun puremaksi leikin tohinassa. 

Kolme viikkoa Nepalissa on mennyt vauhdilla (kuten aina). Suurimman osan aikaa olemme nukkuneet. Öisin lämpötila laskee 3-6 asteeseen. Voit kuvitella ettei peiton alta tee mieltä nousta kovinkaan aikaisin. En myöskään enää kymmenen Nepal vuoden jälkeen ihmettele yhtään miksi useimmat nepalilaiset eivät koskaan nuku yksin. Kylälle jokaisen mummokin viereen menee joku nuorempi yöksi, vaikka sitten naapuritalosta. Ketään ei jätetä yksin kylmään tai pelkäämään yön pimeyttä.

Olenko muuten koskaan kertonut, että Manoj nukkui ensimmäisen kerran yksin 27-vuotiaana? Yllättäen oli tullut ensimmäinen kunnollinen riita suomalaisen vaimon kanssa joka heitti sohvalle nukkumaan.. 😀 Nykyään Manoj tykkää omasta tilastaan ja hakeutuu etenkin Suomen sisälämpötiloissa mielellään omaan rauhaan nukkumaan.

Saavuimme Kathmanduun sopivasti lasten talviloman kynnyksellä (sisällä on niin kylmä, että useimmat koulut sulkevat ovensa pariksi viikoksi tammikuussa). Niimpä vanhempien työpaikoilla näkyy paljon lapsia mukana . Meille tämä tarkoitti, että kahden viikon ajan mukanamme kulki vaihteleva joukko tyttöjä ja poikia, milloin missäkin: huvipuistossa, puistossa, kotona, ravintolassa.. Pikkuapurille tämä oli tietenkin ihanaa ja joulusesongista väsyneet äiti ja isä saivat hieman hengähtää ja välillä jopa lukea kirjaa.

Ehdimme jo tehdä pikaisen pyrähdyksen länteenkin päin. Vierailimme kylällä, jossa oli ihanan lämmin Kathmanduun verrattuna. Päivällä tuli ihan kuuma paahteessa istuskella. Istuin kaksi päivää Mithun talon edustalla ja suurin saavutukseni oli, kun putsasin kuivista linsseistä pari tuntia roskia pois, jotta niistä voi keittää kastikkeen. Meditatiivista hommaa se (Suomen aikatauluista en ehkä pysyisi ihan yhtä zeninä..).

Pokharassa vierailimme graafikkommeKeithin  luona kylässä. Mukana oli pari lasta ketkä eivät ole ennen Pokharassa käyneet joten riemu oli ylimmillään. Lähtöpäivänä hymy sitten hyytyi, kun kahdella neljän matkaseurueestamme oli paha matkapahoinvointi ja oksupussit käden ulottuvilla koko 10 tunnin matkan ajan tärisevässä bussissa. Tietenkin viimeisessä mäessä ennen Kathmandun laaksoon kapuamista oli hajonnut auto (siellä päällä) ja rinnettä kohoava autojono näkyi jo kilometrejä ennen. Viimeiset 20km kestikin sitten noin 3,5h.. Siinä hymy hyytyi kokeneemmaltakin matkaajalta. Nyt pysytään pari viikkoa ihan tässä lähettyvillä. Kuulemisiin!