Hiljaisia talvipäiviä Nepalissa

Nepal on tarjonnut viimeiset puolitoista kuukautta juuri sellaista hidasta elämänmenoa mitä me Mithun kauppiaat vilkkaan markkinakauden ja tuhansien tienpäällä vietettyjen kilometrien jälkeen tarvitsimme. Melkein kaiken voi tehdä yhtä hyvin huomenna kuin tänäänkin. Ainakin silloin jos ystävät ja perhe tarvitsee seuraasi. Ihmiset menee aina työn edelle (eikä sitä nähdä laiskuutena vaan hyvinvointina). Tästä syystä tekee joka kerta kipeämpää lähteä. Ei tiedä vaikka joku kerta jäisimme.

Aamun sankassa usvassa saa aina jännittää ilmestyykö aurinko lämmittämään vai ei. Jos ilmestyy niin ulos pitää päästä heti. Sisällä ei tarkene edes paksuissa villavaatteissa (sisälämpötila on pysynyt 5-8 asteessa).

Ja ulkona elämä pääsääntöisesti tapahtuukin. Ulkona (pihalla tai kattorassilla) pestään pyykit ja käydään itse pesulla, kokataan ruuat, ruokitaan eläimet, kastellaan istutukset ja nautitaan auringon lämmöstä ystävän seurassa.

Mithu didi ja lapsenlapsi nauttimassa iltapäivän auringosta.

Mihin ikinä Nepalissa menetkään, näet ihmisiä istumassa tekemättä mitään erikoisempaa. Nämä voivat olla vanha pariskunta kylätien penkareella, nuorisojoukko aidankaiteella, nainen nukkumassa temppelin rappusilla tai puolikylää juttelemassa teekahvilan pihaan levitetyillä olkimatoilla.
Menin tapaamaan uuden valmistajamme Tataa kyen ompelikoita, jotka tekevät myös perinteisiä nepalilaisia vaatteita muille asiakkailleen. Lohar festivaalikausi oli vierailun aikaan juuri käynnistymässä ja asiakkaiden juhlahumuun tilaamat vaatteet piti olla pikaisesti valmiina. Silti näillä ihanilla naisilla oli aikaa jutella ja juoda teetä rauhassa heidän ompelimollaan piipahtamaan tulleiden sukulaisten sekä meidän kanssamme.

Tataa kyen Sunaine ja taitavat ompelijattaret.

Tammikuussa oli koulujen parinviikon mittaiset talvilomat. Hurautimme roadtrille suomalais-nepalaisen ystäväperheemme kanssa. Vuokrasimme ison auton ja tietysti myös kuljettajan, sillä työllistämisen lisäksi kukaan meistä ei olisi uskaltanyt ajaa autoa. Ensin huratimme Etekä-Nepaliin Terain tasangoille. Mitö lähemmäs tasamaata ja Intian rajaa mentiin, sitä enemmän polkupyöriä näkyi katukuvassa. Niitö oli suorastaan valtavasti. Samoin lehmiä. Etelässä huomasimme naisten olevan usein pukeutuneina värikköisiin sarimekkoihin myös arjessa. Kathmandussa ja Keski-Nepalissa sari on käytössä lähinnä juhlissa.
Pääsimme vierailemaan Buddhan synnyinseudulla Lumbinissa ja Länsi-Nepalin Bardian kansallispuistossa. Emme nähneet tiikereitä (minusta hyvä niin!), mutta safarilla opimme sen, että metsäkana osaa lentää!
Oman kuskin kanssa pystyimme pysähtymään halutessamme ja muuttaa reittisuunnitelmia hetken mielijohteesta. Toki matkan varrella sattuu ja tapahtuu, jolloin suunnitelmat muuttuvat olosuhteiden pakosta. Tällöin pääset tutustumaan nepalilaisen autokorjaamon toimintaan ja maistelemaan pikkukaupungin (erittäin pienen) intialasravintolan herkkuja.
Loppureissusta kävimme vielä upeassa Tansenin vanhassa kaupungissa. Matkalla sinne näin sillan jota en uskaltanut kulkea.

Paras mahdollinen matkaseurue.
Terailla on pyöriä ja pyhiä lehmiä.
Buddhan synnynpaikassa sijaitsee temppeli.
Temppelissä ei kävellä kengät jalassa vaikka olisi todella kylmää ja mutaista.
Tämä kaveri oli pelastettu sairaana Bardian suojelualueelta.
Tälle sillalle en uskaltautunut. Joku kuudes pultti puuttui..