Ganeshan uskotaan tuovan hyvää onnea liike-elämään ja matkustamiseen. Bussiasemalle meidät kuljettanut taksikuski ei ollut jättynyt mitään sattuman varaan, sillä tuuli lasilta löytyi Ganeshat tuplana, rahakääröillä varustettuina.
Torstaiaamuna totesimme olevamme riittävän terveitä matkustamaan 120 kilometriä Manojin kotikylälle mikrobussin kyyditsemänä. Järkevintä olisi ollut mennä bussiasemalle jo aamun sarastaessa, mutta lapsen herättäminen kukonlaulun aikaan ei tuntunut yhtä hyvältä idealta. Olimme liikkeelä yhdeksältä ja ensimmäiset kaksi ja puolituntia matkasta kuluivat Kathmandun ruuhkissa puikkelehtimiseen (mikä sai suomalaistuneen nepalilaisemme veren kiehumaan jopa enemmän kuin meidän minuuttiaikatauluihin tottuneen suomalaisen tai uhmaikäisen neitokaisen).
Polttoainevajauksesta johtuen maantiellä liikennettä oli tavanomaista vähemmän ja matka sujui yllättävän joutuisasti. Myöhemmin selvisi että tien varret ovat pullollaan bensaa odottavia ajoneuvoja: rekkoja, busseja, lava-autoja, henkilöautoja…
Kun rekan ohi pitää päästä, edessä olevat 90 asteen mutkat (vuoristotiellä) ei paljon näitä hurjapäisiä kuskeja hetkauta.
Vaikka rakastamme kaikki musiikkia, bussimatkan jälkeen toivoo ainoastaan hiljaisuutta. Jostain syystä jokaisessa mikrobussissa on kaiuttimet ja subbarit kohdillaan ja täysi disco päällä koko matkan ajan.
Munglingista kyytiin hyppäsi ”oman kylän poika”, joka tienaa Gandharboille perinteisellä tavalla eli soittamalla sarangia ja laulamalla matkustajille busseissa. Tällä samalla tavalla Manoj on aloittanut työuransa 13-vuotiaana, jotta perheellä on ollut riittävästi rahaa ruokaan.
Kylä on muuttunut paljon viime näkemältä. Lähes kaikki perheet asuvat nyt sementistä rakennetuissa taloissa. Kyseessä on joku nepalin valtion hanke, jossa köyhiin kyliin rakennetaan vuosittain muutamalle perheelle talo. Valtio antaatalon rakennukseen valituille perheelle kahta tuhatta euroa vastaavan summan ja mikäli perhe pystyy he voivat itse laittaa lisärahoitusta ja tehdä talosta suuremman. Valtion antamalla summalla ei pysty esimerkiksi ostamaan ikkunalaseja ja useimmissa taloissa onkin puulevyt ikkunoina.
Aiemmin kylälle ei johtanut ajoneuvolla kunnolla kuljettavaa tietää. Jotain maailma mulistavaa on kuitenkin tapahtunut ja pölyinen, kapea ja kuoppainen kylätie oli muuttunut asfaltoiduksi valtaväyläksi. Hallitus kaavailee tien liittämistä valtaväylään (Kathmandu-Pokhara) ja siirtää Beshisoharan bussiliikenteen tälle tielle. Ei kovin kiva juttu kylälle, kun saasteet, melu ja kaahaavat autot valtaavat ennen vuorten syleilyssä uinuneen rauhan.
Kaikista muutoksista huolimatta tulimme kotiin. Vaikka kaikki on muuttunut tuntuu kuin olisimme olleet täällä eilen.
Jälleennäkemisen riemua.
